Communication beyond transformation - for the good of business and people

Taloudellinen vastuu

Kati Niemelä, talousjohtaja, Nordic Morning Oyj


Lisäarvoa sidosryhmille

Taloudellinen vastuu merkitsee Nordic Morningissa taloudellisen lisäarvon tuottamista yhtiön henkilöstölle, asiakkaille ja omistajalle. Tärkeitä lisäarvon sidosryhmiä ovat myös yhteistyökumppanit, rahoittajat sekä valtiot ja kunnat, joissa toimimme.

Talouden johtaminen perustuu konsernin politiikkoihin ja niitä tarkentaviin ohjeistuksiin sekä hyvään hallinnointitapaan, tehokkaaseen riskienhallintaan ja sisäisen tarkastuksen periaatteisiin.

Talousjohtaja ja konsernin talousyksikkö sekä viime kädessä toimitusjohtaja ja hallitus vastaavat talouteen ja tilinpäätökseen sekä laajempiin taloudellisen vastuun kysymyksiin liittyvistä asioista.

Muutoksen hallintaa kannattavasti

Nordic Morningin liiketoimintaa on muutettu viime vuosikymmenen aikana määrätietoisesti painotutotantovaltaisesta asiakkaita digitaalisessa ympäristössä auttavaksi, ratkaisukeskeiseksi konsultoinniksi ja palvelusuunnitteluksi. Vaikka muutostahti on ollut markkinoiden muutoksesta johtuen erittäin nopea, olemme suoriutuneet kannattavasti.

Muutoksen suuruutta kuvaa se, että vuonna 2004 painotuotannon liikevaihto oli 90 prosenttia konsernin liikevaihdosta, kun se vuonna 2015 oli 38 prosenttia ja digitaalisten, monikanavaisten ja muiden palvelujen osuus liikevaihdosta oli 62 prosenttia (ks. alla kaavio: "Nordic Morningin transformaatio").

Muutoksen aikaansaamiseksi konserniin on hankittu useita yhtiöitä. Uuden yhtiön integrointi on aina vaativa ja monimuotoinen prosessi, jossa integroidaan ihmisiä, palveluja, järjestelmiä, toimintatapoja ja kokonaisia yrityskulttuureja. Onnistuminen integroinnissa on ensiarvoisen tärkeää, sillä se vaikuttaa hankitun yhtiön ja siten koko Nordic Morningin kannattavuuteen.

2015

Aloitimme vuoden lanseeraamalla uuden palvelustrategian ja organisoimme konsernin sen mukaisesti kolmeen liiketoiminta-alueeseen: Visibility & Service Design, Content ja Campaigns & Dialogue.

Vahvistimme digi- ja sisältöpalveluja yritysostoilla. Teimme lukuisia sisäisiä järjestelyjä ja tehostamistoimenpiteitä asiakaspalvelun ja kannattavuuden parantamiseksi. Vaikka emme saavuttaneet kaikkia kannattavuus- ja kasvutavoitteitamme, onnistuimme strategisesti tärkeässä tavoitteessa lisätä konserniyhtiöiden välistä yhteistyötä, mikä näkyy yhteisten asiakasprojektien huomattavana kasvuna.

Ostimme Visibility & Service Design -liiketoiminta-alueelle ruotsalaisen, business- ja palvelumuotoiluun erikoistuneen Ottobonin ja pienemmän suomalaisen Alkuvoiman, josta yhdessä Citatin kanssa muodostettiin Ottoboni Finland. Ottoboni on esimerkki onnistuneesta integroinnista. Yhtiö on nopeasti lunastanut paikkansa Nordic Morningin ekosysteemissä ja yhteistyö sisaryhtiöiden kanssa on lähtenyt hyvin vauhtiin.

Tehostimme taloushallintoa perustamalla Suomeen koko konsernia palvelevan taloushallinnon palvelukeskuksen, jonne lakisääteiset kirjanpito- ja veroasiat on keskitetty. Uudistus onnistui hyvin ja saavutimme sille asetetut säästötavoitteet.

Vuonna 2015 asiakkaille myytiin tuotteita ja palveluita 108,1 milj. eurolla (114,6), ja yhteistyökumppaneilta ostettiin tuotteita ja palveluita 52,5 milj. eurolla (56,6).

Tuotimme taloudellista lisäarvoa sidosryhmille yhteensä 55,5 milj. euroa (58,0). Suurin osa, 50,6 milj. euroa (45,7), kohdistui henkilöstölle palkkoina, eläkkeinä ja sosiaalikuluina. Omistajalle jaettiin osinkoa 2,0 milj. euroa (1,5).

Konsernin tulos oli -0,2 (3,4) milj. euroa. Tulokseen sisältyi edellisvuotta merkittävästi vähemmän kertaluonteisia eriä, -0,2 (2,4) milj. euroa. Tulos ennen kertaluonteisia eriä oli -0,1 (1,0) milj. euroa. Tulosta heikensivät kannattavuusongelmat Ruotsin arkkipainoliiketoiminnassa.

Konsernin omavaraisuusaste oli 48,6 (51,4) prosenttia ja rahavarat 4,8 (9,3) milj. euroa.

2016

Jatkamme konsernin kehittämistä kannattavasti seuraten asiakkaiden tarpeiden ja markkinoiden muutoksia ja panostamme sisäisten palvelujen kehittämiseen ja tehostamiseen.

Sisäinen tarkastus ja riskien hallinta

Hyvä hallinnointitapa sekä aktiivinen sisäinen tarkastus ja riskien hallinta turvaavat tehokkaasti liiketoiminnan kannattavuutta.

Teemme riskianalyysin vuosittain budjetoinnin yhteydessä. Riskit raportoidaan heti, ja niihin reagoidaan välittömästi. Koska yhtiön sisäisen valvonnan taso on hyvä ja ottaen huomioon yhtiön koko, hallitus päätti vuonna 2015 olla teettämättä erillistä sisäistä tarkastusta.

Veropolitiikka

Nordic Morning maksaa liiketoimintansa tuottojen verot kuhunkin toimintamaahan paikallisia lakeja ja säädöksiä noudattaen. Lisätietoa konsernin veropolitiikasta ja toimintaperiaatteista on sivun alaosassa.

Nordic Morningin tulos 2015 »

Taloudellisen vastuun strategia

Nordic Morningin transformaatio

Lisäarvoa sidosryhmille

SidosryhmäIndikaattori201520142013201220112010
Asiakkaat Myynti 108 060 114 628 123 576 115 491 107 611 110 882
Alihankkijat Ostettujen hyödykkeiden, materiaalien ja palveluiden kustannukset 52 546 56 583 65 590 58 634 50 443 50 745
Tuotettu lisäarvo 55 514 58 045 57 986 56 857 57 168 60 137
 
SidosryhmäIndikaattori201520142013 201220112010
Työntekijät Palkat, eläkkeet, sosiaalimaksut 50 645 45 671 48 393 51 273 48 798 50 342
Julkinen sektori Välittömät verot -132 -102 123 -255 -40 244
Rahoittajat Nettorahoituskustannukset 131 -49 -19 600 707 923
Yhdistykset Lahjoitukset 139 127 124 125 119 128
Omistaja Osingot 2 000 1 500 0 0 990 1 740
Investoinnit Investoinnit 7 786 3 980 3 579 7 368 5 017 3 312
Sidosryhmille jaettu lisäarvo yhteensä   60 569 51 127 52 200 59 111 55 591 56 689
Yhtiöön jäävä lisäarvo   -5 055 6 918 5 786 -2 254 1 577 3 448
Tuotettu lisäarvo / työntekijä (T€)   78 88 87 81 77 73

Nordic Morningin veropolitiikka ja toimintaperiaatteet

Nordic Morning-konserni maksaa liiketoiminnan tuottonsa verot toimintamaahansa paikallisia lakeja ja säädöksiä noudattaen.

Nordic Morningin päämarkkina-alueet ovat Suomi ja Ruotsi. Lisäksi yhtiöllä on vähäistä toimintaa Ukrainassa sekä osakkuusyhtiön kautta Intiassa. Konsernilla ei ole yhtiöitä tai liiketoimintaa veroparatiisivaltioissa. 

Konsernin pyrkimyksenä on omistaja-arvon turvaaminen ja kasvattaminen harjoittamalla kannattavaa ja tehokkaasti hoidettua liiketoimintaa. Konsernin veropolitiikka tähtää myös omistaja-arvon turvaamiseen siten, että kunkin toimintamaan paikallista lainsäädäntöä noudatetaan aina ja verot liiketoiminnan tuloksesta maksetaan kyseiseen maahan.

Konsernissa veroasioita johtaa konsernin talousjohtaja, joka raportoi olennaisista veroasioista hallituksen tarkastus- ja rakennevaliokunnalle ja tarvittaessa myös yhtiön hallitukselle. Yksittäisten juridisten yhtiöiden päivittäisiä veroasioita hoidetaan paikallisissa kirjanpitoyksiköissä, joiden toimintaa valvotaan tilintarkastuksissa. 

Tulkinnallisissa tai muutoin hankalissa veroasioissa tukea ostetaan ulkopuolisilta veroasiantuntijoilta tai pyydetään ennakkopäätöksiä ja neuvoja verottajalta. Konsernin tavoitteena on hoitaa veronsa ja muut viranomaismaksunsa mahdollisimman oikein, ajallaan ja lakeja noudattaen.

Konserni on laatinut siirtohinnoittelupolitiikan, jossa määritellään konsernin sisäisen maan rajat ylittävän kaupankäynnin hinnoitteluperiaatteet. Siirtohinnoittelupolitiikka noudattaa voimassa olevia ohjeita ja lainsäädäntöä.

Veroraportti 2015

Vuonna 2015 konsernin tulos ennen veroja oli -0,4 milj. euroa (3,4 milj. euroa). Suurin osa verotettavasta tuloksesta syntyi Ruotsissa. Tuloveroja maksettiin 0,1 milj. euroa (0,1 milj euroa). Syynä vähäisiin tuloveroihin on sekä Suomessa että Ruotsissa aikaisempina vuosina vahvistetut verotappiot, joita oli tilikauden 2015 lopussa 12,0 milj. euroa. Vuonna 2015 konsernin efektiivinen tuloverokanta oli 37% (-3%).

Laskennallisia verosaamisia oli vuoden lopussa 0,01 milj. euroa (0,1 milj. euroa) ja laskennallisia verovelkoja 0,8 milj. euroa (0,7 milj. euroa). Varovaisuuden periaatetta noudattaen konserni ei ole kirjannut laskennallisia verosaamisia aiemmilta verovuosilta vahvistetuista tappioista.

Tilikaudelta maksetuista veroista merkittävin oli työnantajamaksut 6,0 milj euroa (6,3 milj euroa), joista suurin osa Ruotsiin.

Tilikaudelta tilitettävistä veroista arvolisäveroja maksettiin yhteensä 10,8 milj. euroa (9,5 milj. euroa) ja palkkaveroja 9,4 milj. euroa (10,2 milj. euroa). 

Lisäksi konserni maksaa muita veroluonteisia maksuja sekä välillisiä veroja ostojensa yhteydessä kuten tietulleja, energia- ja vakuutusveroja.

Verojalanjälki

M€SuomiRuotsiUkrainaKonserni
   2015 2014 2015 2014 2015 2014 2015 2014
Liikevaihto  40,6 44,9 64,3 61,7 0,4 0,6 104,9 106,6
Tulos ennen veroja -0,4 2,5 0,0 0,8 0,0 0,0 -0,4 3,4
Hyödynnetyt verotappio 1,3 5,2 2,8 0,6 0,0 0,0 4,1 5,8
Henkilöstö 271 286 416 354 22 21 709 660

Tilikaudelta  maksettavat välittömät ja välilliset verot
Tulovero 0,1 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,1 0,1
Työnantajamaksut 0,3 0,3 5,7 5,8 0,0 0,2 6,0 6,3
Kiinteistöverot 0,0 0,1 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,1
Muut verot 0,0 0,0 0,6 0,5 0,0 0,0 0,6 0,5
Arvonlisäveron palautukset 0,0 0,0 -2,0 -1,9 0,0 0,0 -2,0 -1,9

Tilikaudelta tilitettävät verot
Palkkaverot 4,1 4,7 5,3 5,4 0,0 0,1 9,4 10,2
Lähdeverot 0,0 0,0 0,6 0,6 0,0 0,0 0,6 0,6
Arvonlisäverot, myynnit 9,6 11,7 17,3 14,8 0,0 0,0 26,9 26,5
Arvonlisäverot, hankinnat -5,9 -6,9 -10,2 -10,2 0,0 0,0 -16,1 -17,0
Arvonlisäverot, palautukset 0,0 0,0 -0,1 -2,5 0,0 0,0 -0,1 -2,5
Valmisteverot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0
Muut verot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0